Yhdistyksen kirjanpito luotettavalta asiantuntijalta

Tiesithän, että rekisteröidyn yhdistyksen kirjanpito on mahdollista ulkoistaa kokonaisuudessaan järjestöjen taloushallintoon erikoistuneelle ammattilaiselle? Me tarjoamme räätälöidyt taloushallinnon ratkaisut niin pienemmille kuin isommillekin yhdistyksille ja järjestöille. Toteutamme erilaisten järjestöjen ja yhdistysten kirjanpitoa ja laadimme tilinpäätökset sekä muut kirjanpitolain mukaiset selvitykset tarkasti annettujen tietojen pohjalta. Kun lakisääteinen yhdistyksen kirjanpito on ulkoistettu alan asiantuntijalle, järjestö- tai yhdistystoiminnan pyörittämisestä tulee kertaheitolla vaivattomampaa, sillä kenenkään ei tarvitse enää kuluttaa aikaansa numeroiden parissa.

Ota yhteyttä ja kysy lisää rekisteröidyn yhdistyksen kirjanpidosta

Kiinnostaako yhdistyksen kirjanpidon ulkoistaminen ja sitä kautta saatava ajansäästö? MVP Oy on valmiina auttamaan, olipa yhdistyksenne sitten pieni tai suuri. Palvelumallimme perustuu aitoon asiakaslähtöisyyteen: massaratkaisujen sijasta tarjoamme aidosti yksilöllisiä lähestymistapoja kunkin asiakkaamme omiin tarpeisiin. Lisäksi palvelemme asiakkaitamme täysin maanlaajuisesti – etäyhteyden ja sähköisten työkalujen ansiosta sijainnilla ei ole merkitystä. Ota siis yhteyttä ja kerro lisää omista tarpeistanne yhdistyksen kirjanpidon tai muun järjestötaloushallinnon osalta.